Header img

Kukkameikkiä 60-luvun fiiliksellä

01/08/2017

Kukat on inspiroineet mua tosi paljon tänä kesänä. Meidän pihassa on todella paljon kukkia, joista saan kokoajan uusia ideoita meikkikokeiluihin. Ensimmäinen kukkameikki nähtiinkin jo blogin puolella ja tässäpä seuraa jatkoa.

Olen todella surkea piirtämään, mutta silti halusin tehdä meikin, jossa olisi pieniä kukkia silmäkulmassa. Olen nähnyt useita kukkalinereita instagramissa, joita taitavat piirtäjät ovat itselleen silmäkulmiin tehneet ja harmitellut, kun en itse sellaiseen kykene. Bongasin sitten meidän etupihalta sinisiä lemmikkejä, joista sain idean. Voisin ihan hyvin liimata silmäkulmiin oikeita kukkia.

If you can’t draw flowers, use real ones!

Myosotis scorpioides, flower makeup, forget me not makeup

Silmien ulkonurkkaan yritin valita mahdollisimman saman sävyisen sinisen luomivärin ja jotenkin tuo sininen luomiväri teki meikkiin 60-luvun fiilistä. Päätinkin sitten vielä korostaa tuota 60-luvun fiilistä tekemällä hiuksiinkin sen suuntaisen ”kampauksen”. Ehkä televisiossa pyörineet Bond -leffat myötävaikutti tämän lookin syntyyn, niitä kun tuli lomalla jokunen katsottua.

60-luku meikki, kukkameikki, 60's makeup, mac creme cup

Kukat kiinnitin kasvoihin DUO -ripsiliimalla ja ne näytti oikein kivoilta silmän ulkonurkassa linerin kaverina. Lemmikit ei tosin olleet kovin innoissaan tuosta liimasta ja joku niistä taisikin vaihtaa väriä vihertävään suuntaan liiman johdosta. Huulille valikoitui vaalea 60-luvun henkeen sopiva huulipuna: MAC Creme Cup.

forget me not flower makeup, lemmikki kukka meikki, siniset lemmikit
kukkameikki, inspiraatio, flower makeup, mac creme cup, sininen meikki

Nuo lemmikit on hirmuisen söpöjä ja haluaisin niitä vielä jossain toisessakin meikissä käyttää. Niitä kun näyttäisi olevan myös violettina versiona kasvamassa!

Blogiin on joka tapauksessa tulossa vielä lisää kukkainspiraation aikaansaannoksia!

Mitä tykkäät kukkameikeistä?

Meikissä käytetyt tuotteet:
Too Faced Shadow Insurance
Make Up Store Loose Powder – Milk
Too Faced luomiväri – Ivy
Sleek – Ultra Mattes V1 vaaleansinistä
Sensai Eyeliner – Musta
Lumene Nordic Chic kulmakynä – 2
Artdeco Soft Eye Liner Waterproof – 10
Estee Lauder Double Wear meikkivoide – Ecru
Too Faced aurinkopuuteri – Chocolate Soleil
Make Up Store poskipuna- Must Have

NYX – Strobe of Genious illuminating paletin highlighteria
Ardell – DUO liima
Essence The False Lashes Mascara Dramatic Volume Unlitimed – Musta
MAC – Creme Cup

Heinäkuun Bette Box

28/07/2017

Vielä ehdin julkaista heinäkuun Bette boxin videon ennen heinäkuun loppumista. Voitko uskoa, että heinäkuu on jo oikeasti kohta ohi? Täällä Pohjois-Karjalassa kesä ei kyllä ole oikeastaan edes vielä alkanut, joten hiemanhan nuo heinäkuun kelit harmillisia ovat olleet. Nyt kuitenkin vielä kurkkaus heinäkuun Bette boxin sisältöön.

Body Boom Kahvikuorinta näyte (arvo n. 2,85€)
Lumene Lähde Kosteuttava kasvosuihke (arvo 19,90€)
Herbina Antiperspirantti (arvo 2,20€)
Pepsodent White Now CC hammastahna (arvo 4,70€)
Essence The Gel Nailpolish (arvo 1,99€)
Garnier Misellivesi matkakoko (3,95€)
Garnier Respons vartalovoide näyte
L'anza healing oil shampoo ja hoitoaine näyte
Narciso Rodriquez Narciso tuoksunäyte

Boxissa olikin nyt paljon kivoja tuotteita, mutta jotenkin jäi vähän sellainen fiilis, että boxi vähän toistaa itseään. Hammastahnaa, deodoranttia, misellivettä, kynsilakka. Kasvosuihke ja kahvikuorinta sen sijaan olivat kiva piristys boxin sisältöön. Tällä hetkellä en aio jatkaa Bette Boxin tilaamista, mutta katsotaan jos seuraava yllätysboxi saadaan Amerikasta!

Jos kiinnostuit tilaamaan boxia, niin sen pääsee tilaamaan Bette Boxin sivuilta* hintaan 18,90€/kk.

Mitä olit mieltä heinäkuun boxista?

*affiliatelinkki, jonka kautta tehdyistä tilauksista saan komissiota